Emma syntyi Mikkelissä 1985, ja perheen muuttaessa Hyvinkäälle hän aloitti tuntiratsastajana Riitta Holopaisen ratsastuskoulussa. Emma suoritti ylioppilastutkinnon 2004 ja valmistui Ypäjän Hevosopistolta hevosvalmentajaksi vuonna 2006. Samana vuonna hän muutti Saksaan Hubertus Schmidtin luokse, missä hän oppisopimuksella suorittaa saksalaista ratsuttajatutkintoa oman valmentautumisensa ohella.

Emman ura kilparatsastajan alkoi ponivuosina tuntiponilla Fatuhiva. Ratsukko saavutti mm. Suomen mestaruuden ja henkilökohtaisen PM pronssimitalin. Ponivuosien jälkeen Emma sai käytettäväkseen hevosen Åtoftens Volanti, jonka kanssa hän voitti useita Suomen mestaruuksia, PM mestaruuksia ja EM pronssia.

Päivät Hubertus Scmidtin tallilla ovat työntäyteiset. Kuusipäiväinen työviikko alkaa puoli kahdeksalta hevosten ruokinnalla. Aamupäivällä Emma ratsastaa neljästä viiteen hevosta. Pari tuntia kestävän lounastauon aikana hän ehtii ratsastaa omat hevoset. Iltapäivällä odottaa jälleen kolmesta neljään hevosta ratsuttamista. Työpäivän päätyttyä kuuden maissa Emmalla on vielä omia oppilaita tai ratsutettavia yksityishevosia. Päivään mahtuu vielä opiskelua saksalaista ratsuttajatutkintoa varten.

Emman kilpailu-ura on lähtenyt hyvin käyntiin Saksassa Hubertus Schmidtin valmennuksessa. Emma ja Sini Spirit kilpailivat aluksi Prix St. Georges ja Intermediare I tasolla saavuttaen useita voittoja ja sijoituksia. Vuoden 2008 tavoite osallistua kansalliseen GP-luokkaan täyttyi jo keväällä yli odotusten – suoritus palkittiin loistavalla tuloksella 70,325 % ja ensimmäisellä sijalla.

Syksyllä 2008 Emma ja Sini Spirit olivat Suomen maajoukkueessa mukana Tanskassa ratsastettavissa PM kilpailuissa. Tämä oli Emman läpimurto kansainvälisissä täysimittaisissa GP luokissa. Tulos 66,04 % ja viides sija. Emman ja Sini Spiritin suoritukset olivat maajoukkueen parhaat kaikkina kolmena kilpailupäivänä.

Sini Spiritin valmennuksen ohessa Emma kouluttaa tiimin toista nuorta hevosta, Sini Santosta kohti vaativimpia kouluratsastusluokkia. Sini Santoksella onkin jo takanaan useita nuorten hevosten sijoituksia Saksassa.

Suomesta käsin Emman etenemistä tukevat tiiviisti Team Sini Spirit ja oma valmentaja vuosien varrelta, Riitta Holopainen: ”Emma on aidosti hevosihminen, hän ei pura pettymyksiään hevosiin, vaan on empaattinen niitä kohtaan. Emma osaa lukea hevosta, ja niinpä hevoset tulevatkin hänen kanssaan erittäin
luottavaisiksi ja läheisiksi”.

Enemmän Emmasta